Vastaan Siilip:n esittämään haasteeseen listaamalla omituisia tapojani. Haasteeseen kuului listata viisi omituista tapaa, mutta tähän mennessä olen kaksi päivää ponnisteltuani ja pinnisteltyäni onnistunut listaamaan kolme.

Omituisia tapoja minulta varmasti löytyy, eri asia sitten pidänkö niitä itse ollenkaan omituisina :-) Mutta niinhän se tuntuu olevan itse kullakin. KAIKKI MUUT ovat omituisia, kun tekevät asioita eri tavalla kuin MINÄ.

Joku muu voisi ehkä pitää omituisena sitä, että olen suunnitellut imettäväni tätä jo vuoden ikäistä pienokaistani niin pitkään kuin hän itse haluaa sitä jatkaa, eli en siis ole ajatellut tietoisesti vieroittaa rinnasta. Edellinen "vauvani" vieroittui ilman sen ihmeempiä temppuja jo alle kaksivuotiaana, toivoisin että pääsisin tällä kertaa imetyksessäni edes siihen WHO:n vähimmäissuositukseen, eli 2 vuotta osittaisimetystä :) (ensimmänen tavoite, 6kk täysimetystä on saavutettu). Mutta tätä en siis itse pitäisi omituisuutena, minun mielestäni omituisempia ovat ne, jotka ajattelevat että ihmisen lapsi muka tarvitsisi välttämättä toisen eläinlajin jälkeläisen (vasikan) ravinnoksi tarkoitettua maitoa ;)

Hömhöm, meni saivarteluksi ja ohi aiheesta jo. Asento!

1. Kiillotusneuroosi.

Minulla on pakkomielle jynssätä ja kiillottaa kaikki kiiltävät esineet kodissa: vessan hana, tiskiallas, keittiön hana, vessanpönttö, lavuaari, peili. No, onhan tuo ihan normaalia perussiivousta, mutta kun minä en ole muuten kovinkaan neuroottinen siisteysintoilija - meillä riittää rojua ja myös pölyä. Täällä on suorastaan kodikkaan sotkuista aina, ja ennalta varoittamatta tupatarkastuksessa sohvan alta lasten lelujen ja muun rojun seasta saattaa löytyä puoliksi syöty voileipä siinä missä pissainen kestovaippakin. Mutta tuo hana pitää kiillottaa ja jynssätä usein. Jos ei nyt päivittäin, niin kuitenkin useita kertoja viikossa, joka rakonen suihkutetaan pesuainesuihkeella, jynssätään vanhalla hammasharjalla puhtaaksi, kuivataan ja vielä KIILLOTETAAN mikrokuituliinalla. Tiskipöytäkin taitaa enimmän osan ajasta olla tiskivuoren alla, vaikka se onkin koko komeudessaan 220cm pitkä, niin yleensä niitä astioita riittää pöydän molempiin päihin asti peittämään sen vaakasuoran osan sekä myös altaat. MUTTA! Sitten kun saan tiskit pois, niin taas kiillotetaan. Ensin tiskirätillä, sitten kuivataan froteepyyhkeellä, ja lopuksi mikrokuituliinalla kiilto pintaan. Ja vessanpöntön pesen siis myös ulkopuolelta joka kerta - hammasharjalla rassataan ne pienet välit joihin voi mennä likaa, ja vaikka se olisi niin syvällä että sitä ei silmä erota, niin se pitää hinkata sieltä pois.

2. Liinavaatekaappineuroosi.

Tämäkin on kodinhoitoon liittyvä pakkomielteeni: Minä viikkaan aina käsipyyhkeet samalla tavalla, ensin pituussuuntaan kolminkerroin, sitten toiseen suuntaan kaksinkerroin. Jos mies on viikannut eri tavalla, otan pyyhkeet ulos kaapista ja viikkaan ne uudelleen. Liinavaatekaapistani olen muutenkin neuroottisen tarkka: järjestelen pyyhkeet VÄREITTÄIN pinoihin, ja niiden pinojen täytyy olla aina suorassa. En kertakaikkiaan voi laittaa käsipyyhkeitä kaappiin mitenkään muuten, vaikka olisi kuinka kiire. Oman vaatekaappini järjestyksessä olisi tosiaankin toivomisen varaa, mutta pyyhekaappiani voisin esitellä ihan ilman ennakkovaroitusta vaikka jonkin sisustusohjelman kuvauksissa :-)

3. Jätän aina kahvikuppiin (viimeiseen kupilliseen) pohjalle kahvia kolmasosakupillisen. Tämän mies keksi mun puolesta, kun en itse osannut enää keksiä enempää outouksia kuin nuo kaksi ensimmäistä. Ja omasta mielestäni tämä ei ole edes varsinaisesti mikään tapa, vaan se johtuu vain siitä, että kahvia juodessani minua usein kutsutaan milloin mihinkin lasten toimesta: pyyhkimään pyllyä, niistämään pientä nenää, nostamaan itkevä kontatessaan muksahtanut ja päänsä lyönyt pieni ihminen syliin, tai kaappaamaan joku vaarallinen esine pienen kädestä ennen sen joutumista suuhun... Joskus saatan tosin huomata vaikka pyykkikoneen pysähtyneen, ja lähteä ripustamaan vaippoja kuivamaan, unohtaen täysin että olin juuri juomassa kahvia... Eli minun mielestäni tämä aiheutuu siis enimmäkseen muistin huonoudesta, ja ehkä siitä että pahin kahvintarve on jo ohitettu, ehkä en olisi edes enää tarvinnut sitä toista kupillista, kunhan otin kun tuli keitettyä... Ja kun lopulta palaan pöytään (tai satun kulkemaan sen ohi) ja huomaan kahvinjämäni, se on jo aivan kylmää eikä juurikaan houkuttele hörppäämään.

En keksi enempää. Olen vain kertakaikkiaan niin NIIN tavis :) Huolimatta siitä, että muutamissa asenteissani ja mielipiteissäni poikkean hyvinkin paljon valtavirrasta (mm. kestovaipat, vvv, pitkä imetys, rokotuskriittisyys, uskonnottomuus...) olen ehkä sittenkin aika tylsä tavisäiti. Vain kolme omituista tapaa, eikä nekään oikeastaan niin kauhean omituisia. OMITUISTA!