Laitettiin keittiön ikkunan taakse lintulauta niihin aikoihin kun tuli ensilumet. Nyt siinä on käynyt vaikka minkälaista vipeltäjää, sellaisiakin lintuja joita en itse ollut ennen edes nähnyt saati tunnistanut. En tosin ole koskaan aikaisemmin ollut niin kiinnostunutkaan pikkulinnuista.

Ensimmäiset vieraat olivat tietysti talitinttejä. Niitä riitti. Muutamaa viikkoa myöhemmin mies bongasi - ja valokuvasi - kolme viherpeippoa! Lumen ja pakkasten tultua olen seuraillut päivittäin myös sinitiaisia, hömötiaisia, kuusitiaisia ja töyhtötiaisia.

Tässä viherpeipot, toisessa kuvassa hömötiainen, joka pienen kokonsa ansiosta pääsi parhaille apajille - työntyi lintulaudan sisään ihan koko lintu, ja siellä istua kökötti syömässä, samalla pöllyttäen siivillään kaikki siemenet maahan.
 

Joka aamu istun tuohon ikkunan eteen kahvikupin kanssa, ja saan ihailla tiaisten tanssia lintulaudalla ihan muutaman metrin päästä. Pari viikkoa sitten siihen ilmestyi myös muutama keltasirkku, ja viime viikolla punatulkkuja. Eilen minua ilahdutti ikkunan takana kokonainen parvi maassa hassusti "taapertavia" keltasirkkuja :) Niin, ne eivät lennähdä lintulaudalle ja siitä pois kuten tintit, vaan varovasti maata pitkin matelemalla lähestyvät kohdetta, ja nokkivat maasta lintulaudan alta jyviä, jos siinä vain sattuu olemaan purtavaa.

Viherpeipoilla näyttää olevan myös oma persoonallinen tapansa ruokailla - ne yksinkertaisesti istuvat ja syövät siinä lintulaudan reunalla, hievahtamatta. Niin kauan kuin ruokaa riittää, tai niin kauan kunnes säikähtävät jotain. Kiehtovaa huomata ihan itse, miten erilaisia tavoiltaan eri lintulajit ovat! Tämän olisin kaiketi löytänyt jostain kirjastakin, mutta arvatkaa vain olisinko muistanut sitä viittä minuuttia kauempaa.

Tässä punatulkku ja keltasirkku, vierekkäin ja sulassa sovussa ruokailemassa.
 

Harakat ovat päivittäisiä vierailijoita (eivät niin toivottuja, kun meinaavat kaataa koko lintulaudan), samoin närhet. Närhet ovat kyllä näyttäviä otuksia, vaikkakin maineensa mukaisesti rohmuavat laudan hetkessä tyhjäksi. Arkojakin ne ovat, pienestäkin käden liikahduksesta lehahtavat läheiseen kuuseen turvaan odottamaan, ja sitten saa odottaa monta minuuttia että uskaltautuvat takaisin. Närhestä pitää vielä ottaa kuva, samoin noista eri tiaisista.

Eetu, 3v. muuten tunnistaa noista jo ainakin talitintin, hömötiaisen, punatulkun ja närhen :) Olen otettu, minulla on kyllä aika fiksu poika ;) Ehkä siitä tuleekin samanlainen luonnonystävä kuin äidistäänkin.